Tiedotteet

 
31.8.2009 Komission ja Colipan yhteishanke eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien löytämiseksi
Komissiolla ja Colipalla on meneillään yhteishanke, jossa molemmat tahot rahoittavat eläinkokeille vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä 25 miljoonalla eurolla.
  
Hankkeen tavoitteena on kehittää eläinkokeille vaihtoehtoisia menetelmiä, jotka ovat luotettavampia, tehokkaampia, halvempia ja nopeampia kuin eläinkokeet. Hanke on ensimmäinen laatuaan: millään teollisuuden alalla ja komissiolla ei ole vastaavaa yhteishanketta meneillään.
 
Hanke on kosmetiikkateollisuudelle tärkeä, koska se on pitkään ollut etunenässä kehittämässä näitä menetelmiä. Hankkeen tuloksia voivat hyödyntä myös muutkin kuin kosmetiikkateollisuus, esim. lääketeollisuus. Lisää>>
   
13.5.2009 Musta hennatatuointi voi aiheuttaa vakavan allergisen reaktion hiusten värjäämisen yhtey-dessä
Henkilöllä, jolla on tai on joskus ollut musta hennatatuointi, on muita suurempi riski saada ihoreaktio hiusväreistä kuin niillä, joilla tatuointeja ei ole. Reaktio voi tulla jopa vuosien kuluttua mustan hennatatuoinnin ottamisesta. Allergisen reaktion aiheuttaja on tällöin todennäköisesti parafenyleenidiamiini (PPD), jota mustat hennatatuoinnit sisältävät. Lisää>>
 

11.3.2009 Kosmetiikan eläinkokeet: Turvallista ja innovatiivista kosmetiikkaa ilman eläinkokeita
Euroopan Unionissa tulee 11.3.2009 voimaan kaksi kosmetiikan eläinkokeisiin liittyvää kieltoa, testauskielto ja markkinointikielto, joista päätettiin kosmetiikkadirektiivin (76/768/ECC) puit-teissa vuonna 2003. Kosmetiikkayritykset ovat sitoutuneet tarjoamaan kuluttajille turvallista ja innovatiivista kosmetiikkaa jatkossa ilman eläinkokeita. Lisää>>
 
Lue täältä Colipan esite eläinkokeille vaihtoehtoisista menetelmistä.
 
Lue täältä Colipan uutisia eläinkokeille vaihtoehtoisista menetelmistä.


22.1.2009 Vuoden 2008 parhaat kosmetiikkatuotteet valittu
Teknokemian Yhdistys (TY) palkitsi jäsenyritystensä vuoden 2008 parhaat kosmetiikkatuotteet 22.1. pidetyssä kosmetiikkagaalassa. Voittajat 12 eri tuoteryhmässä valitsi TY:n koordinoima arvovaltainen ammattilaisraati. Voittajatuotteet ovat innovatiivisia ja hyvin menestyneitä uutuuksia, jotka on kehitetty tämän päivän vaativan kuluttajan tarpeisiin. Lisää >>

© 2006 Teknokemian Yhdistys